Parppeinpirtin historiikki

Vuonna 1873 kierteli Suomessa ruotsalainen antropologi Gustaf Retzius matkakumppaneinaan Erik Nordenson ja Christian Loven. Retziuksen matka ulottui Suomeen, Karjalaan ja Volgalle asti. Retzius oli nähnyt Helsingissä museokokoelmassa kanteleita ja hän halusi tavata henkilökohtaisesti kanteleensoittajia matkallaan.Vihdoin Ilomantsissa hänelle esiteltiin Parppein ukko, joka vielä soitti kannelta. ”Hän käveli meitä kohti, kantaen käsivarsillaan mustaa kielisoitinta, kanteletta. Meitä säväytti vastustamattomasti tämä ilmestys. Se oli kuin näky, eteemme astunut haamu. Se oli menneisyyden utuhahmo, kuin Väinämöinen itse olisi seissyt edessämme.”

Parppeinvaaran uusi tuleminen tapahtui 1950-60-luvun taitteessa. Ajatus Runonlaulajan pirtistä ja karjalaisen kulttuurin esilletuonnista toteutui Aulis Kalman suunnitteleman karjalaistalon valmistuttua 1964. Kävijämäärien lisääntyessä viereen rakennettiin ravintolatoimintaa varten Kestipirtti vuonna 1997 m. Lisätilan tarve kasvoi matkailijamäärien myötä, ja vuonna 1992 vaaran laelle kohosi karjalaisravintola.

Aiemmin Kalevala-pirttinä suunnitelmissa olleessa rakennuksesta tuli nimeltään Parppeinpirtti, ja se vihittiin käyttöön 1992. Ja siitä hetkestä alkoi Ravintola Parppeinpirtin tarina.

Nykypäivänä elävää Karjalaa etsivä suuntaa Ilomantsin Parppeinvaaralle. Ravintolan omistaja Parppein emäntä, Marjo Niiranen, toivottaa vieraat tervetulleeksi ja vaaran hehkeät neidot johdattelevat vieraat herkkujen ääreen. Kantelemusiikin soidessa taustalla mahat täyttyvät pitopöydän ruuista. Karjalaistalon henki ja tuoksut virittävät ikiaikaiseen tunnelmaan ja katse kääntyy ikkunoista näkyvään maisemaan: Karjala, löysimme sinut.