Sesongin menut

Sesongin menut

Juhlapyhinä ja sesonkeina (isänpäivä, joulu, pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä) ravintola kattaa teemaan räätälöidyn maittavan ja monipuolisen menu kokonaisuuden.

Olipa sitten äitien- tai isänpäivä, perheitä hemmotellaan runsailla ja maistuvilla herkuilla noutopöydän notkuessa koko perheelle suunnatuista makupaloista.

Joulukuussa tarjolla on jouluinen juhlapöytä, jossa pääosassa ovat perinteiset joulun herkut ja tunnelmallinen miljöö.

Pysy kuulolla ja seuraa ilmoitteluamme ajankohtaisista sesongin menuista.

Nykykarjalainen pitoateria

Nykykarjalainen pitoateria on koottu karjalaista perinnettä kunnioittaen, oman alueen persoonalla höystettynä.

Aterian ehdottomia hittituotteita ovat talon piirootsupussa eli perinneleipomossa valmistetut uunituoreet karjalanpiirakat ja ilomantsilaiset vatruskat.

Ruokailu alkaa karjalaiseen tapaan monipuolisesta alkupalapöydästä, jota koristavat erilaiset kalaisat alkupalat ja runsaat salaatit.

Pääruokana herkutellaan kermakuorrutteisella lohella, sekä uunissa pitkään haudutetulla karjalanpaistilla lisukkeineen. Jälkiruokana nautitaan metsänantimia marjakiisselin muodossa, sekä kahvia ja haudutettua teetä.

Nykykarjalainen pitoateria 29€/hlö, 14,50€/lapset 5-12 v ja alle 5-v veloituksetta.

Täältä pääset tutustumaan lisää menukokonaisuuteen

Nykykarjalainen pitoateria katettuna seuraavasti:

Muuna aikana palvelemme ryhmiä ennakkotilauksesta, ota rohkeasti yhteyttä!

Toukokuussa:

Sunnuntaisin klo 11:00 - 15:00

Kesäkuussa:

Päivittäin klo 11:00 - 16:00

Huom! Su 8.6. pitoateria klo 11:00-14:30, jonka jälkeen ravintolassa yksityistilaisuus

(poikkeuksena juhannusaatto pe 20.6. jolloin ravintola suljettu)

Heinäkuussa:

Päivittäin klo 11:00 - 18:00

Elokuussa:

1.-17.8. välisenä aikana klo 11:00 - 16:00

Karhufestivaalien aikaan palvelemme pidennetyin aukioloajoin:

Pe-la 15.-16.8. klo 11:00 -18:00

18.-31.8. välisenä aikana klo 11:00 -15:00

Syyskuussa:

Sunnuntaisin klo 11:00 - 15:00

Lokakuussa:

 La 11.10. klo 11:00 -15:00

La 18.10. klo 11:00 -15:00

Marraskuussa:

Pyhäinpäivänä la 1.11. klo 11:00 -15:00

Pidätämme oikeudet muutoksiin aukioloajoissamme ja palvelutarjonnassa.

Kesän tarjonta

Kesällä palvelemme päivittäin ja alla kootusti palvelutarjonnastamme:

1.6. alkaen koko kesän perinneleipomossa ahkeroidaan päivittäin leipoen uunituoreet karjalanpiirakat ja Ilomantsilaiset vatruskat myös kotiinviemisiksi. Isommat määrät ennakkotilauksesta.

Täältä pääset tutustumaan paremmin perinneleipomomme toimintaan

1.-30.6. Nykykarjalainen pitoateria katettuna päivittäin klo 11:00-16:00
(kesäkahvio palvelee pirtin sisätiloissa klo 10:00-16:00)

Poikkeuksia ja tapahtumia kesäkuussa:

La 7.6. klo 18.00 alkaen AK-cateringin keittiömestari Aleksi Kärkkäinen loihtii villin 3 ruokalajin lähiruokamenun. Tutustu tästä illan kokonaisuuteen ja varaa pöytäsi ajoissa suoraan s.postitse aleksikarkkainen@hotmail.com tai soittamalla p. 040 831 0142

Su 8.6. pitoateria katettuna klo 11:00-14:30, jonka jälkeen ravintolassa yksityistilaisuus &

Su 15.6. klo 14-18 piha-alueella MLL-Ilomantsin yhdistyksen järjestämä koko perheen kesätapahtuma, ohjelmassa: TV:stä tutut Maltti ja Valtti esiintyvät klo 15 ja 17, talutusratsastusta ja kotieläimiä, ilmainen pääsy Luontopirtti Mesikkään. Tapahtuma on ilmainen.

Nyt on hyvä hetki vaalia ja välittää karjalaista ruokakulttuuria tuleville sukupolville ja istahtaa perheen kanssa hyvän ruoan ääreen nauttimaan nykykarjalaisen pitoaterian herkuista.Ravintolassamme tuolloin katettuna nykykarjalainen pitoateria klo 11-16, noutopöytässä lisäksi perheen pienimmille lihapullakastiketta ja salaattipöydän lisukkeena lasten herkkua vesimelonia :)

Su 15.6. MLL-100 v taipaleen kunniaksi pitoaterian hinta lapsille 1€ / ikävuosi, 13-ikävuoteen asti.  Aikuiset 29€.

Ravintolan sisätiloissa palvelee kesäkahvila pidennetysti klo 10-18.30 välisen ajan. Kahvion valikoimassa tietenkin perinneleipomon uunituoreet piiroot ja vatruskat, unohtamatta makoisia makeita leivonnaisia. Valikoimassa myös jätskejä ja Soinilan tilan limonadeja.

Piha-alueella toimiva jäätelökioski palvelee asiakkaita tarjoten suussa sulavia Kitteellä omissa tuotantotiloissa valmistettuja irtojäätelöitä. (infoa jäätelökioskin tarjonnasta tulossa piakkoin...)

Tästä linkistä pääset tutustumaan heidän  toimintaansa ja ilo saada heidät palvelemaan kesän ajaksi tänne Parppeinvaarallekin. Ikimuistoisia jäätelöhetkiä odotellessa :)

Pe 20.6. (juhannusaatto) ravintola suljettu. Emme ole tuona päivänä puhelimen, emmekä sähköpostin äärellä, joten suosittelemme tekemään pöytävarauksen la 21.6. ajoissa...

1.-31.7. nykykarjalainen pitoateria katettuna päivittäin klo 11:00-18:00
(kesäkahvio palvelee pirtin sisätiloissa klo 10:00-18:00)

Elokuussa 2025 palvelemme seuraavasti:

1.-17.8. nykykarjalainen pitoateria katettuna päivittäin klo 11:00-16:00
(kesäkahvio palvelee pirtin sisätiloissa klo 10:00-16:00)

Karhufestivaalien aikaan palvelemme pidennetyin aukioloajoin

Pe-la 15.-16.8. nykykarjalainen pitoateria katettuna klo 11:00-18:00
(kesäkahvio palvelee pirtin sisätiloissa klo 10:00-18:00)

18.-31.8. nykykarjalainen pitoateria katettuna päivittäin klo 11:00-15:00
(kesäkahvio palvelee pirtin sisätiloissa klo 10:00-15:00)

Möhkön Valon Yö-tapahtuman aikaan palvelemme pidennetyin aukioloajoin

La 30.8. nykykarjalainen pitoateria katettuna klo 11:00-17:00

Täältä pääset laajemmin tutustumaan nykykarjalaisen pitoaterian sisältöön

Muutokset mahdollisia...

Karjalainen kesäilta Parppeinvaaralla la 14.6.

Bessodat ja illatsut

Ilta täynnä perinteitä, tanssia, karjalaista kulttuuria ja herkullista ruokaelämystä unohtamatta! Bessodat sijoittuvat Parppeinvaaran runokylään ja iltamat sen jälkeen Ravintola Parppeinpirtissä.

Bessodoissa opettelemme yhdessä helppoja karjalaisia tanssileikkejä ja muodostamme iloisesti pyörivän tanssijoiden piirin. Kruuga-tanssi vie keskikesän juhlaväen kulkemaan kauniissa Parppeinvaaran kulttuurimaisemassa – sydämellisesti ja yhteisöllisesti tanssien. 

Illan kruunaa Parppeinpirtin illatsut, jossa nautimme karjalaisesta musiikista. Runonlaulaja Lea Tajakan koskettava esitys aloittaa illatsut ja tanssijalan saa vipattamaan taiturimainen Sattuma Duo, muusikkoinaan Arto ja Eila Rinne. Tunnelmaa kohottaa Parppeinpirtin karjalaisen ruokapöydän herkut. 

Tuo esiin karjalainen perinteesi – pukeudu kesäiltaan!

Toivomme, että osallistujat pukeutuvat Karjalaisen kesäillan tunnelmaan. Voit valita perinteisen karjalaisen feresin, osan kansallispuvusta, supikkaat tai vaikkapa kauniin karjalaishenkisen korun. Tuo oma karjalaisuutesi näkyville ja anna pukeutumisesi kertoa tarinaa! Voit myös pukeutua kesäiseen asuun – kaikki tyylit ovat tervetulleita. Yhdessä luomme illan, jossa perinteet ja juhla sulautuvat unohtumattomaksi kokemukseksi. 

ILLAN OHJELMA:

Klo 17-18.15 BESSODAT PARPPEINVAARAN RUNOKYLÄSSÄ (vapaa pääsy)

Opettelemme yhdessä karjalaisia, helppoja tansseja Parppeinvaaran runokylässä (sateella Runonlaulajan pirtissä) 

Klo 18.00-22.00 ILLATSUT RAVINTOLA PARPPEINPIRTISSÄ (Liput 12€)

Lippu ja menuvaraukset myynti@parppeinpirtti.fi tai p. 010 239 9950

Klo 18.00-19.30 välillä ravintolamme kattaa karjalaisen kesäillan-menun buffetpöytään 

Karjalaisen kesäillan-menu 25€/hlö (Tutustu menuun tästä)

Ennakkovaraajan etu lippu + buffetmenu yhteishintaan 35€/hlö (ilmoitathan erityisruokavaliot varauksen yhteydessä)

Klo 19.15-19.50 runonlaulaja Lea Tajakka Pelagean matka - tarina korpiselkäläisten Mihail ja Pelagia Vornasen vaiheista 
Lea Tajakalle runot ja tarinat ovat valikoituneet pääasiassa suvun yhteyksien kautta ja siteistä Raja-Karjalan perinnealueeseen. Runon ja 
itkun kielenä on karjalan kieli. Lapsuudenperheen juuret ovat Korpiselässä ja Suistamolla. Sävelmät liikkuvat vanhoissa runosävelmissä, niiden vaikutteissa ja tyylissä, runoista nousevien impulssien varassa sekä osin itse luoden, kuitenkin perinteen sävelmaastoissa. Mukaan liittyy toisinaan sopivalta tuntuvia mausteita ja improa, kuitenkin runon henkeä kuunnellen. 
Klo 20-20.45 ja 21-21.45 Sattuma Duo 
Sattuma on alkujaan kahden perheen kansanmusiikkiyhtye, joka esittää suomalaisia ja karjalaisia kansanlauluja sekä keulahahmo Arto Rinteen sävellyksiä. Illatsuissa Sattuma duo eli isä ja tytär Arto ja Eila Rinne nostattattavat tunnelman kattoon, laulukielinä karjalan (livvi, länsi- ja itäviena) sekä suomen kieli. Arto Rinne tunnetaan tuotteliaana lauluntekijänä ja hän on soittanut ja laulanut Sattuman lisäksi mm. Santtu Karhu&Talvisovat sekä Myllärit -yhtyeissä. 


Tapahtuman tuottaa Kruuga ry / Jyrki Haapala ja Minna Karttunen yhteistyössä Ilomantsin Museosäätiön ja Ravintola Parppeinpirtin kanssa.

Isänpäivä

Tervetuloa juhlimaan isiä ja ukkeja sunnuntaina 9.11.2025 notkuvien herkkupöytiemme ääreen.

Mikä olisikaan paras tapa muistaa päivänsankareita, kuin tuoda koko perheen voimin hänet herkuttelemaan isänpäivälounaalle. Olemme suunnitelleet päivänsankareille perheineen maistuvan menun parhaista raaka-aineista.

Noutopöytään katetaan valikoima perinneleipomon leivonnaisia, runsas salaatti- ja alkuruokapöytä, kaksi maittavaa pääruokaa lisukkeineen, täytekakkukahveja unohtamatta. Voit varata jo nyt paikkasi toivomaasi kattaukseen.

Isänpäivälounas katetaan kolmeen kattaukseen;
1.kattaus klo 11:00-13:00, 2.kattaus klo 13:30-15:30 ja 3.kattaus 16:00-18:00

Hinta 39€/hlö, 19,50€/lapset 5-12v ja alle 5-v. veloituksetta

Menu tulossa....

Pyydämme tekemään pöytävarauksen etukäteen ja mainitsethan myös mahdolliset erityisruokavaliot varauksen yhteydessä.

puh. 010 239 9950, myynti@parppeinpirtti.fi

Joulu

Karjalaisen hirsitalon joulunodotus on täynnä makuja, tuoksuja ja tunnelmaa.

Jouluinen lounas alkaa monipuolisesta alkupalapöydästä, jota koristavat erilaiset kalaisat alkupalat ja salaatit. Käsinleivotut piiroot ja vatruskat munavoin kera vievät kielen mennessään. Yön yli uunissa hautunut joulukinkku sulaa suussa ja nautitaan tietenkin itsetehdyn jallusinapin kera. Pirtin karjalanpaisti sekä porkkana- ja lanttulaatikot täydentävät lämpimän ruuan makuelämyksen. Jälkiruokana tarjolla on luumukiisseliä kermavaahdon kera ja lounaan päätteeksi voi nauttia kahvin/jouluisan teen itse leivottujen pipareiden kera.

Tule nauttimaan joulun tunnelmasta yksin tai perheen kanssa, tai tuo henkilöstösi, asiakkaasi tai yhteistyökumppanisi herkuttelemaan.

Joululounaan hinta: 31€/hlö, 15,50€/lapset 5-12 v ja alle 5-vuotiaat veloituksetta

Kattausajankohdat v. 2025 tulossa...

Pyydämme tekemään pöytävarauksen!

Tule viettämään pikkujouluja jouluisiin iltamiin, jotka katetaan perjantaina 5.12. ja perjantaina 13.12. klo 18-20 (21)

Pikkujouluaterian hinta: 39€/hlö, 19,50€/lapset 5-12 v ja alle 5-vuotiaat veloituksetta

Pirtin pikkujoulumenu soveltuu mainiosti ystäväporukan, työkavereiden tai harrasteryhmän matalan kynnyksen illanvietoksi.

Pikkujoulumenu tulossa...

24.12.2025 alkaen ravintola suljettuna...

Pääsiäinen (kattaukset täynnä)

Tervetuloa viettämään pääsiäistä Ilomantsiin keväisiin vaaramaisemiin!

Pääsiäisenä on aikaa nauttia yhdessäolosta hyvän ruoan äärellä ja meillä pääset nauttimaan runsaasta pääsiäisateriasta niin pienemmällä kuin isommallakin seurueella.

Aterian kuuluu perinneleipomomme suolaisia herkkuja, piiroita ja vatruskoita. Alkuun raikkaita ja maistuvia salaatteja sekä alkupaloja. Pääruokana tarjoillaan maistuvaa pestolohta, lampaanpaistia punaviinikastikkeessa uunissa paahdettujen valkosipuli-rosmariiniperunoiden ja kasvisgratiinin kera. Perinteinen pasha, pullapitko ja maltainen mämmi viimeistelevät pääsiäisaterian.

Tule herkuttelemaan pääsiäispäivän juhla-aterialle su 20.4.2025

1.kattaus klo 11:00-13:00 (loppuunmyyty) & 2.kattaus klo 13:30-15:30 (loppuunmyyty)

Hinta 39€/hlö, 19,50€/lapset 5-12 v ja alle 5 v veloituksetta

Tästä pääset tutustumaan pääsiäismenuun

(Pe-la 18.-19.4. ja ma 21.4. ravintola suljettu)

Pyydämme tekemään pöytävarauksen etukäteen ja mainitsethan myös mahdolliset erityisruokavaliot varauksen yhteydessä.

010 239 9950 tai myynti@parppeinpirtti.fi

Vappu (loppuunmyyty)

Tervetuloa juhlistamaan meille kevään juhlaa ja herkuttelemaan vappubrunssin merkeissä.

Parppeinpirtin perinteisissä puitteissa pääset nauttimaan runsaista herkuista, niin ystävien, sukulaisten kuin perheenkin seurassa.

Noutopöytä notkuu tuttuun tapaan runsaasta salaattivalikoimasta, kylmistä alkupaloista, pääruokana vappuun kuuluvia herkkuja mm. erilaisia makkaroita talon jallusinapin kera, lihapullia lisukkeineen, unohtamatta perinneleipomon piiroita ja poro-auravatruskoita minikoossa. Brunssin kruunaa monipuolinen jälkiruokabuffet ja itsetehty sima.

Vappubrunssi katettuna torstaina 1.5.2025 klo 10:30 -14:00. (Kattaukset täynnä)

Hinta 30€/hlö, 15€/lapset 5-12v ja alle 5-v. veloituksetta.

Tutustu menuun tästä.

"Vappu on meillekin tärkeä juhlapäivä, sillä 1.5.2016 yrityksessä tehtiin omistajanvaihdos ja Pirttihirmu hyppäsi yrittäjän saappaisiin :) Tänä vappuna täyteen tulee 9-vuotta yrittäjyyttä ja nyt aletaankin jo suunnittelemaan miten juhlitaan vappua vuoden päästä, kun täyteen tulee täysi 10. Kannattaa siis olla kuulolla, miten vappua juhlitaan meillä 1.5.2026 :)"

 

Äitienpäivä (loppuunmyyty)

Toukokuun toinen sunnuntai on äitien juhlapäivä. <3

Tiesitkö, että ensimmäisen kerran äitienpäivää vietettiin Suomessa jo vuonna 1918?

Paras lahja äitienpäivänä on koko perheen kokoontuminen yhteisen pöydän ääreen ja meillä koko perhettä hemmotellaan runsailla ja maistuvilla herkuilla. Äitienpäivän juhlintaan kuuluukin olennaisesti äitienpäivälounas, joka meillä katetaan sunnuntaina 11.5.2025 kolmeen kattaukseen.

Noutopöytään katetaan valikoima perinneleipomon leivonnaisia, runsas salaatti- ja alkuruokapöytä, kaksi maittavaa pääruokaa lisukkeineen, täytekakkukahveja unohtamatta. Voit varata jo nyt paikkasi toivomaasi kattaukseen.

1. kattaus klo 11:00-13:00 (1.kattaus loppuunmyyty)

2. kattaus klo 13:30-15:30 (2.kattaus loppuunmyyty)

3. kattaus klo 16:00-18:00 (3.kattaus loppuunmyyty)

Hinta 39€/hlö, 19,50€/lapset 5-12v ja alle 5-v. veloituksetta

Tutustu menuun tästä

Pyydämme tekemään pöytävarauksen etukäteen ja mainitsethan myös mahdolliset erityisruokavaliot varauksen yhteydessä.

puh. 010 239 9950, myynti@parppeinpirtti.fi